|
![]() |
Käytiin treenikavereiden kanssa kimppakokeessa Tuuloksessa parkkihallissa. Karman tokouran korkkaus alokkaassa. Vähän jännitti miten saan koiran pysymään tokoon (tai mihinkään järkevään tekemiseen) sopivassa moodissa, ettei mene hyppelyksi, mutta onnistuin kuitenkin. Hyvin rauhallisesti sai kyllä välipalkkaukset tehdä
Pisteet osa-alueittain:
Luoksepäästävyys 10
Paikallamakuu 10
Seuraaminen kytkettynä 9,5
Seuraaminen vapaana 9
Liikkeestä maahanmeno 0
Luoksetulo 9
Liikkeestä seisominen 8,5
Estehyppy 9
Kokonaisvaikutelma 8
Ihan mukava rivi tuota maahanmenoa lukuunottamatta. Siinä on ollut viime aikoina joku klikki mitä pitää nyt aukoa, jää herkästi seisomaan. Liikkeestä seisomisen opettelu vielä luonnollisesti pahensi ongelmaa. Muut irtopisteet menivät lähinnä tokoon liian tiiviistä seuraamisesta ja luoksetulossa liian kauas jäämisestä. Seisomisessa ilmeisesti hipsi jonkun askelen, en nähnyt enkä kuullut.
Kiva nähdä että koira toimii myös parkkihalliolosuhteissa
P.S Karmalle on myös varattu luonnetestipaikka Orimattilaan keväälle 7.4.2013
|
![]() |
Loistava viikonloppu takana molemmilla koirilla.:)
Uskallettiin kuin uskallettiinkin mennä Karman kanssa alokkaan hakukokeeseen viime lauantaina. Koe oli Veikkolassa, tuomarina Maikku Mönkkönen. Koe alkoi esineruudulla, josta Karma hienosti vähäisellä treenimäärällään nosti ensimmäisellä pistolla esineen. Pari pistettä menetettiin kun pelasin varman päälle ja annoin ylimääräisen tuontikäskyn, 28p. Seuraavana hakuosuus, josta saaliiksi 159p. Karma löysi ja ilmaisi molemmat ukot. Toisessa ilmaisussa pari selkeää taukoa, niistä yksi piste pois, sitten kymmenen pistettä meni hallinnasta kun pistot olivat vähän epämääräisiä ja pari kertaa ei ekalla lähetyksellä irronnut. Viimeisenä tottis mutaisella nurmikentällä. Karma petrasi tähänkin yllättävän kivasti, ansaiten 86 pistettä. Suurin pistemenetys tuli A-esteeltä, kun kapula hukkui nurmikkoon. Karma etsi sitä sitkeästi pitkän aikaa, mutta lopulta kun se löytyi, ei enää muistanut kivetä takaisin. Muita selkeitä virheitä oli hitaahko maahanmeno, luoksetulo suoraan sivulle ja noutojen luovutuksissa hitaat eteenistumiset. Eteenmeno oli hiukan vino ja epävarman oloinen. Kokonaistuloksena kuitenkin HK1 ykköstuloksella pisteillä 273. Osaava pieni mies!
Nyt haetaan talven ajan suoritusvarmuutta kaikille osa-alueille ja keväällä sitten avoimeen luokkaan.
Sunnuntaina käytiin Nitron kanssa pitkästä aikaa kokeilemassa tokon voittajaluokkaa, josta on tässä vuosien varrella jo vähän usko ja toivo ollut hukassa, vaikka tiedänkin että Nitro osaa kyllä kaikki liikkeet tehdä. Tuomarina vieläpä Pirkko Bellauoi (jonka olin kuullut olevan tiukka) ja suorittamassa juuri ennen meitä pari Tending -bortsua, joten uskoa ei kamalasti kehään mennessä ollut. Pisteet:
Paikallamakuu: 8,5p (levottomuutta)
Seuraaminen: 8 (pientä painamista ja joku vino perusasento)
Istuminen: 9 (varmistuksena pieni pään kääntö
Luoksetulo: 8,5 (muutama askel pysähdyksessä
Ruutu: 8,5 (ennakoi luosetulokutsua parilla nytkähdyksellä
Estenouto: 9
Metallinouto: 9
Tunnari: 9
Kaukot: 7,5
Kokonaisvaikutelma: 9
Yhteensä 272 ja ykköstulos vihdoin! Samalla vielä luokkavoittokin (11 osallistujaa). Hitsi mikä fiilis
Kuva: Elina A-I
Syyskuussa käytiin myös Nitron kanssa saksanpaimenten rotumestaruuksissa hakemassa pronssia etsintäkokeesta, jonne tänä vuonna olikin saatu ennätysmäärä osallistujia viime vuoden laman jälkeen. Tuolta kuitenki "vain" EK3 kakkostuloksella, joten meidän tavoitteet EK ykkösistä jää tältä vuodelta saavuttamatta.
Nyt ruvetaan pikkuhiljaa vetäytymään talvitreenimoodiin. Karma saa taukoilla hausta kuukauden päivät ja annetaan Nitron päästä areenalle välillä. Karmalle kuitenkin ajattelin vielä toko alo-korkkausta tälle vuodelle. Aletaan siis opettaa seisomista ja tokohyppyä, koska joku projekti pitää kokoajan olla. Nitro alkaa talven mittaan harjoitella Toko EVL liikkeitä, jospa siitä sittenkin joku kaunis päivä vielä se tokovaliokin saadaan taiottua tällä "tee se itse" räpellyksellä
P.S. Piilotin treeniblogin toistaiseksi kun en sitä jaksa päivittää
|
![]() |
Kylläpä aika kuluu. Tämä vuosi on ollut aika moista haipakkaa, ja treeniblogikin on jäänyt päivittämättä. Vanha asunto meni kaupaksi vuoden vaihteessa, ja keväällä asuttiin väliaikaisesti 1,5 kuukautta muiden nurkissa milloin missäkin. Oma uusi asunto löytyi lopulta, ja nyt sitten ollaan saatu nauttia rivarielämästä jo nelisen kuukautta. Ensimmäiset pari kuukautta meni repiessä kämpän sisäpintoja maan tasalle ja sen jälkeen uutta päälle. Koirat ovat osoittaneet järkipäisyytensä kulkemalla sujuvasti kaikessa menossa mukana. Vieraat paikat ja remontin keskellä eläminen sujuivat yllättävänkin helposti.
Asuntohässäkkä vei kyllä treenimotivaation aika tehokkaasti, ja talvi ja kevät meni lähinnä puuhastellessa jotain pientä, mitään järjellistä eteenpäin menevää treeniä ei saatu juurikaan aikaan. Ainoana uutena asiana oikeastaan Karman ilmaisun aloitus, joka on mennyt aika kivasti. Ekat haukut kaivettiin esiin tammikuussa ja nyt Karma haukkuu jo jopa 20-30 sarjoja suhteellisen sujuvasti ilman apujakin. Kestävyyden ja keskittymisen kanssa on kyllä vielä hommaa. Etsintäkin alkaa olla jollain mallilla, eka suunniteltu tyhjä pisto tehtiin viime treenissä.
Nitron valmistautuminen SM-koitokseen jäi aika lähelle nollaa, hakua ja esineitä tehtiin jonkin verran ihan suunnitelmallisesti, muut osa alueet jäi yhtä tai kahta toistoa lukuunottamatta treenaamatta. Sitä saa mitä tilaa, eipä menestyskään sitten päätä huimannut
Molempien kanssa on kuitenkin jotain tehty, siitä todistusaineistona pari tuoretta kuvaa:
Tulevaisuuden suunnitelmista sen verran että Nitron kanssa ollaan menossa saksanpaimenten rotumestaruuksiin etsintäkokeeseen syyskuun puolivälissä, ja sitten mahdollisesti vielä joku EK-paikka myöhemmälle jos sellainen saadaan. Jos vaikka talvella innostuisi palaamaan tokon pariinkin. Karman tavoite on edelleen HK1 tälle vuodelle, mutta katsotaan nyt saadaanko noudot ja ilmaisu siihen kuntoon ajoissa.
|
![]() |
Pienen miehen koeurakin on nyt sitten korkattu BH-kokeen merkeissä. Pitänee rustailla tulossivu sillekin kohta
Koe siis tänään 5.11.2011 omalla kentällä Tuusulassa, tuomarina Juha Kuronen. Voi jesta että jännitti! Nitron kanssa en enää viime vuosina ole osannut jännittää kokeita, mutta uusi koira tuo näköjään mukanaan uuden jännityksen... Ja luonnollisesti mun historian tuntevat eivät varmaan juuri ylläty, kun arvoin itselleni jälleen paikan ekaan pariin. Numerolla 2 lähdettiin tekemään, parina beussiuros.
Ilmoittautumisesta meinasi tulla ongelma, sillä pari päätti alkaa haastamaan Karmaa (lähinnä leikkimään). Tuijotti aikansa, ja lopulta haukahti ja teki leikkiinkutsuloikan kohti Karmaa. Siinä vaiheessa Karma räsähti takaisin, ja jouduin torppaamaan pienellä *öhöm* hihnapakotteella koiran takaisin perusasentoon. Siitä sitten paikallamakuuseen. Karma meni hienosti maahan, annoin jättäessä vielä varmuudeksi lisäkäskyn kun viimeisessä parissa treenissä on ollut epävarmuutta jätettäessä ja koira meinaa nousta istumaan kun poistun sen luota. Nyt pysyi hyvin, koko ajan. Seuraili ajoin epäilevän näköisenä parin tekemistä, varsinkin kun pari myös ajoittain tuijotteli Karmaa kesken liikkeiden, mutta paikallamakuu siis kuitenkin erinomainen.
Seuraamiset meni yllättävän hienosti, myös henkilöryhmä. Erityisen iloinen olin siitä että Karman vire säilyi kuitenkin loppuun asti ihan hyvänä. Toki se laski, mutta ei vaikuttanut olennaisesti tekemiseen. Remmiseuraamisen aikana viime hetkellä kasaan kyhätyt täyskäännökset pettivät, ja täyskäännösten sijaan nähtiin hienoja loikkia joista Karma kuitenkin löysi lopulta tiensä takaisin oikealle seuraamispaikalle Vapaana täyskäännöksetkin jo sujuivat kivasti. Perusasennoissa oli ajoittain sanomista, ja vaativat jossain kohtaa tuplakäskyn. Remmissä seuraaminen oli arvostelussa hyvä, vapaana seuraaminen erittäin hyvä. Liikkeestä istuminen erinomainen. Liikkeestä maahanmenoa ei tänään nähty, sillä annoin käskyn väärällä äänenpainolla, ja Karma istui senkin. Luoksetulo ok (vähän väljä;), arvosana toki väärästä asennosta johtuen puutteellinen. Kirkkaasti läpi kuitenkin, ja olin tyytyväinen suoritukseen, se oli selvästi tiedostetun tason mukainen. Epätarkkuuksia siellä täällä. Mutta nythän se tottiksen treenaaminen vasta alkaa
Kaupunkiosuuskin jännitti, koira kuitenkin arkielämässä vielä enemmän tai vähemmän vetää hihnassa ja saattaa rähjätä koirille. Toki sitä on treenailtu ja noissa treenitilanteissa Karma menee helposti "treenimoodiin", jolloin ongelmia ei ole. Nyt ei olisi äkkiseltään kukaan uskonut että noiden asioiden kanssa kotioloissa väännetään. Karma kulki vasemmalla puolella "tässä" käskyn alla kuin herran enkeli koko kaavion ajan. Lastenvaunut, pyörät, koirat, henkilöryhmä; ei mitään ongelmaa. Lähinnä tarjosi seuraamista koko ajan. Hyvä Kalmakoila, way to go! <3
Videotodisteitakin kokeesta löytyy, katsotaan jos saisin ne nettiin asti
Jos tässä koittaisi luonnetestipaikan saada johonkin Karmalle talven ratoksi, PK-ura jatkuu molemmilla koirilla ensi keväänä/kesänä. Aletaan tehdä talven aikana Karmalle noutoja ja eteenmenoa kuosiin ensi vuodeksi. Ja ilmaisua. Ja eihän sitä tiedä jos joku tokokärpänenkin puree, mutta mitään en lupaa, se on jäänyt vähän vähemmälle viime aikoina
|
![]() |
NOM-reissu oli ja meni. Oli kyllä mielettömän mahtava kokemus ja hyvä porukka, mutta itse suoritus menikin sitten ihan penkin alle. Molempina päivinä sain karvaasti kokea Nitron vanhan ongelman, valeilmaisun palanneen. Jälkiviisaana voin järkeillä aikaansaaneeksi voimaksi viimeistelytreenit (*2), joissa maalimies oli puussa, aivan liian korkealla jotta koira olisi osannut hajua paikallistaa, ja tästä syntyi konfliktitilanne jonka yhteydessä Nitro vikassa treenissä ennen koetta tarjoili tuon valeen. Samalla linjalla jatkettiin kokeessa. Palkattomuus vaikutti selvästi myös tilanteen syntyyn, kun tänä vuonna ei juurikaan ole treenattu, eikä palkattomia kertaakaan. Molempien päivien hakuradoilla toistui sama kaava; hieman out-of-control aloitus, josta kuitenkin kunnialla 150-200m tyhjiä. Sitten eka löytö, ilman ongelmia, ja tämän jälkeen pari valetta ja ulos Nyt sitten onkin mietittävä minkä verran tätä ongelmaa jaksan enää tässä vaiheessa (taas) lähteä purkamaan, vai keskitytäänkö enemmänkin ek-juttuihin ja Karmaan, ja unohdetaan koko juttu... Kaikki vuoden treenit on olleet enemmän kivakiva-painotteisia, joten myös hallintakuuri tulee Nitrolle tarpeeseen metsässä.
NOM tottis meni ihan kivasti; 67/80 pistettä. Ei liikevirheitä, ohjaajalla eikä koiralla. Esineruutu oli laitumella, siellä Nitro toi 5min puitteissa 3/4 esinettä. Siellä tippui paljon pisteitä luovutuksista, jotka Nitro suomalaiseen tapaan tekee seisaallaan. Työskentelyyn olin itse erittäin tyytyväinen.
Reissuna ja kokemuksena tuo oli kyllä hieno. Paljon uusia tuttavuuksia ja mielenkiintoisia keskusteluja
Se positiivisempi jälkiviisaus: Nitro korkkasi uuden lajin suoritaen JK1 koulutustunnuksen kakkostuloksella viime viikonloppuna oman seuran kokeessa. Janalta meni pisteitä takajäljen vuoksi, ja yksi keppi jäi, muuten aika kiva suoritus. Tottis meni tämän vuoden vakiokaavan mukaan; lehmäilyä seuraamisessa ja istumisliikettä ei nähty, mutta tuo kaikki olikin odotettavissa eikä mitenkään yllättävää
Katsotaan jos päästään vielä varasijalta yhteen etsintäkokeeseen, sitten tämä vuosi on Nitron osalta paketissa. Karman kanssa edelleen arvotaan BH:ta tälle syksylle. Kuukausi aikaa treenata. Kahden viikon päästä pitäisi viimeistään päättää.
|
![]() |
Kesä meni taas liian nopeasti. Heti kärkeen pahoittelut näitä sivuja ja treeniblogia seuraaville; päivityksiä ei ole kumpaankaan aikoihin kuulunut. Jostain syystä koirailumotivaatio on ollut täysin hukassa kesän ajan, ja treenaaminenkin on leirejä lukuunottamatta jäänyt minimiin. Jospa se tästä taas.
Saattaa olla että näillä treenimäärillä pitää Karman tän vuoden tavoitteet siirtää ensi vuodelle. Marraskuun BH on vielä harkinnassa, mutta monta olisi liikkuvaa osaa treenattava ennen sitä. Sivulletulo on vielä täysin hukassa, luoksetuloa tartteisi tehdä tiiviimmäksi, täyskäännöksiä pitäisi treenailla, ja jäävien käsiavut häivyttää pois. Saattaa etenkin viimeksi mainittujen kanssa tulla liian kiire. Haun osalta näyttäisi jo hyvältä, Karma teki ensimmäisen onnistuneen valmiin löydön viime viikonloppuna. Karma keskittyy jo metsässä hyvin, osaa edetä suoraan ja etsii sinnikkäästi ja nenällä. Ilmaisun rakennus jätetään suosiolla talviprojektiksi.
Totaalinen laiskottelu kesän ajan näkyy eniten Nitron tottiksessa. Vire on totaalisen poissa ja jäävätkin taas sekaisin. Ässämmissä nähtiin totaalisen vietitön suoritus, jossa vielä kaiken kukkuraksi noutokapula hävisi hypyn jälkeen koiran löytämättömiin, joten eihän sillä maastopaikkaa irronnut (73p). Enpä olisi ikinä uskonut että Nitrollakin voi olla tottiksesta kiinni maastoon pääsy, semmoinen tietty perustaso on kuitenkin tähän asti ollut vakaa. Toki se olisi ollut sitä samaa pisteiden valossa jos tuo kapula olisi löytynyt...
Pari viikkoa ässämmien jälkeen käytiin SPL kansallisten lajien mestaruuskisoissa. Odotuksia ei ihmeemmin ollut, kun jälkeäkään ei oltu tehty kertaakaan pieleen menneen piirinmestaruuskokeen jäljen jälkeen. Täällä Nitro yllätti kuitenkin iloisesti tehden melko täydellisen maastosuorituksen; 196 pistettä. Jäljen janalta meni muutama piste ja pienesineestä yksi, muuten kaikista osista täydet pisteet. Vieläpä kolmelta eri tuomarilta. Jopa esineruutu meni kuin elokuvissa; Nitro toi kolme esinettä kahteen minuuttiin, saaden täydet pisteet työskentelystäkin. Tottis oli tässäkin kokeessa heikoin lenkki, 77 pistettä. Kokonaistulos kuitenkin kokeen paras pisteiden valossa; 273 pistettä, ykköstulos ja etsintäkokeen ensimmäinen sija kahdesta kilpailijasta (=varjorotumestaruus).
Viime viikonloppuna oltiin kouluttelemassa boksereita, ensi viikonloppuna mennään ihmettelemään miten hakuilu sujuu tervuilta ja collieilta. Sitten onkin jo edessä NOM reissu. Hui
|
![]() |
Kevät on vaihtunut kesäksi. Nitron projekti etsintäkokeeseen SM kisoihin meni hienosti puihin. Tarjolla oli vain kaksi mahdollista koetta joista puuttuvat tulokset (2) piti saada. Ensimmäinen koe peruuntui helteen takia, ja toinen, piirinmestaruus, meni muuten vaan penkin alle. Koe alkoi jäljellä, jossa jo alkuun jana meni haahuiluksi. Jäljelle kyllä päästiin, mutta ekalla kepillä tuli totaalinen hukka. Nitro otti ilmeisesti jostain riistasta hajua, ja alkoi hulluna sättäämään ympäriinsä nenä ilmassa. Tästä kun lopulta päästiin eteenpäin, oltiin ihan väärässä paikassa eikä enää löydetty takaisin jäljelle. Lopulta oltiin kilometrin verran hukassa ja ratamestari joutui hakemaan meidät autolla jostain ihan väärästä paikasta... Tässä vaiheessa koularimahdollisuudet olivat vielä hintsusti olemassa, joten jatkettiin vielä esineruutuun. Täällä käytiin esittämässä Nitron tyypillinen ruutu-ongelma (tekee töitä ihan hienon näköisesti koko ajan, mutta yhden esineen jälkeen mitään ei enää nouse), joten päätettiin jättää leikki siihen. Käytiin kuitenkin urheiluhengessä vielä tekemässä pudotettu ja pienesine jotta koira saisi aamuruokansa jostain onnistumisesta. Ja nehän onnistuikin hienosti, täydet pisteet olisi tullut molemmista.
Nitron seurava koe onkin nyt sitten ässämmät. Siihen asti reenataan vaan. NOM:ien kutsukirjekin tupsahti postiluukusta. Hui.
Karma on saanut samantien kunnon kasteen tämän lauman normaaliin kesäelämään. Neljä leiriä jo takana, lisäksi erinäisiä mökkireissuja ja yökyläilyjä milloin missäkin seurakunnissa. Missään ei ole pikkumiestä suuremmin tarvinnut hävetä. Rauhoittuu vieraisiin paikkoihin sisätiloissa jopa paremmin kuin Nitro. Hallinta vapaana paikoissa (ei treenitilanteissa) joissa on muita koiria lähistöllä on vielä työn alla, mutta jotain oppia alkaa jo olla mennyt perille.Tarttee vaan itsellä olla vielä silmät selässä, koska Karma reagoi näkemiinsä asioihin nopeasti. Hakuhommat alkaa näyttää jo ihan hyvältä, ja on selvästi koiran mielestä kivaa. Tuntee jo "hakuilemaan" sanan, ja innostuu sen kuullessaan.
Tapaturma-alttiutta jätkästä selvästi löytyy; juhannuksen mökkireissullakin vain yksin tai Nitron kanssa pihassa leikkiessään onnistui kolhimaan itseään useaan otteeseen. Karman sisällä asuu myös pieni draamaqueen, ja kolhuista menee pienen koiran elämä pilalle aina hetkeksi. Ampiainenkin pisti kertaalleen jo tänä kesänä, ja tästä turposi koko etujalka...
Remmilenkkeilyn kanssa tehtiin töitä koko kevät, koska itse tykkään hyvin rauhallisesti kaupunkioloissa remmissä käyttäytyvästä koirasta. Alan kuitenkin pikkuhiljaa olla tyytyväinen tulokseen. Tarkkana saa toki vieläkin olla että homma ala lipsua.
Tykkään kovasti Karman iloisen touhukkaasta elämänasenteesta, ja Karma usein hurmaakin olemuksellaan muitakin ihmisiä missä ikinä ollaankin. Ainoa miinuspuoli omaan makuun on ajoittain esiintyvä liiallinen hermostuneisuus joka purkautuu rasittavana pyörimisenä ja piippaamisena. Onneksi tämäkin on kuitenkin hallittavissa komentamalla koiran "lepäämään". Vielä kun se oppisi tekemään sen itse silloin jos meinaa kuppi kiehua yli
|
![]() |
Kevät tulee ja lumet sulaa. Jee, kohta pääsee kunnolla treenaamaan metsäänkin
Kevään suurimpana missiona on kotiutettu Karma -herraa. Hyvin tuo on sujunutkin, yhtenä takaiskuna pienoinen tappelunnujakka kaverin uroksen kanssa, mutta kaikki selvisivät hengissä ja emännälle taisi jäädä pahimmat traumat. Ja for the record, Karma ei ollut syyllinen nujakan aloittamiseen. Muuten on mennyt hienosti. Ollaan käyty tutustumassa kaupungin menoon treenikenttien lisäksi mm. Itäkeskuksessa ja mach showssa (vain turistina). Lisäksi Karma on lisännyt ystävälistalleen mm kaksi kissaa. Nitro kun on aina ollut angstinen kissoja kohtaan ilman mitään tietoista syytä, olin suorastaan yllättynyt Karman tavasta handlata uudenlaiset(?) eläimet. Ensin niitä tutkittiin kovasti kirsusta hännänpäähän, sitten koitettiin vähän olisiko niistä astuttaviksi, ja lopulta päädyttiin sylipainileikkiin. Missään vaiheessa ei häivähtänyt pientäkään agressiivista signaalia. Varsinkin toinen kaverin kissoista ihastui Karmaan kovasti ja tuli hakemaan sitä uudelleen ja uudelleen leikkimään.
Nitronkin kanssa alkavat pikkuhiljaa lähentyä selvästi. Nitro alkaa päivä kerrallaan jo uskoa että Karma ei ole tullut viemään sen paikkaa tässä maailmassa, ja lämpenemään hienoiselle leikillekin. Lisäksi Karma charmanttina herrana osaa ujuttautua myös Nitron suosioon hienovaraisesti ja pikkuhiljaa. Eilen todistin tilannetta jossa meni Nitron viereen makoilemaan ja laittoi varovasti pään Nitron lonkkaa vasten. Nitro tuijottiin järkyttyneen hölmistyneenä, murisi, sitten murina vaihtui yninäksi. Vilautteli hampaitakin, mutta sitten kuitenkin varovasti laittoi kirsun vasten kirsua ja nuoli Karman suupieliä. Nitrolla oli selvästi kofliktitilanne, ei tiennyt miten moiseen lähentelyyn pitäisi reagoida, mutta heltyi sitten. Liikuttavaa. <3
Nitro steriloitiin muutama viikko sitten. Haava parani hienosti ja koira on ollut jo pitkään ihan oma itsensä. Ai niin, Nitrolle tulee taas hieman julkisuutta kun meistä on kirjoitettu juttu nuorisolle suunnattuun "Koirafanitus" -lehteen. Lehden pitäisi ilmestyä lähiaikoina. Jänskää
Eilen oltiin ekaa kertaa Karman kanssa oikein tottelevaisuuseminaarissa harjoituskoirakkona. Outi Hermiö kävi Tuusulan Kennelkerolle pitämässä seminaaria, ja siellä oltiin ensimmäisenä estraadilla. Lähinnä tehtiin perusasentoa, ja pientä patoamista siihen. Alla muutama kuva Titta Järvenpään kamerasta. Itselle tärkein hetki oli, kun Outi totesi että siihen aikaan mitä koira on minulla ollut nähden näkee kaikesta että meillä on jo kehittynyt hyvä suhde. Minulle se on tärkeintä. Kaikki muu tulee ajallaan
Ohjeita kuunnellaan tarkasti, molemmat
Kainalosta sataa palloja
|
![]() |
Uusi perheenjäsen on talossa. Karma, alias Sonorian Falke, muutti meille viikko sitten. Herrasta ei vielä ole juuri kuvia tai tietoa näillä sivuilla, mutta niitä on luvassa kun saan sivutilaa vapautettua. Samalla pikkuhiljaa päivittyvät kaikkien sivujen tekstit ja kuvat vastaamaan nykytilannetta. Karma muuttaa myös Nitron kanssa samaan treenipäiväkirjaan lähipäivinä.
Karmalla on ikää kolme vuotta fyysisesti, mutta mieleltään taitaa elää vielä vähän pentuvaihetta Karman olisi tarkoitus lajivalinnoissa seurailla Nitron tassunjälkiä joskus tulevaisuudessa, kunhan herra ensin kotiutuu kunnolla ja nähdään minkälainen elikko vielä vähän vieraskorean kuoren alta paljastuu.
Haasteita on varmasti luvassa, sen verran erilaiseksi uroksen kanssa touhuilu on nyt jo osoittautunut aiempiin koiriin verrattuna. Liekö sitten enemmän sukupuoli- vai yksilökysymys. Emännälle on vielä suuri mysteeri tuo miehinen maailma, johon varsinkin hajuja tuntuu mahtuvan hirmuinen määrä. Samoin tuon hajumaailman ja koiran vilkkauden seurauksena tuntuu ajoittain että keskittymiskyky yhteen on asiaan on vielä treenikaverin sanoin "hiiren tasolla" :D. Samoin uutta (tervetullutta kylläkin) haastetta tuo näin ylenmääräisen ahneisiin koiriin tottuneelle se, ettei lihapullanpala ajakaan kaiken ympäristössä olevan yli. Vaan eiköhän se yhteinen sävel sieltä löydy kunhan suhde alkaa rakentua.
Arkielämässä Karma tuntuu kohtuu helpolta koiralta, joka uskoo suht pieniä signaaleja ja osaa ottaa lunkisti kun niin tarvitaan.
Koska tavoitteita pitää aina olla motivaattorina, Karman tämän vuoden tavoite on selviytyä BH-kokeesta, toko alo- ja avo-luokista, ja käydä luonnetestissä. Nämä kaikki todennäköisesti syssymmällä joskus.
Nitro hyväksyi tulokkaan alkutiukkistelun jälkeen oikein hyvin, tai vähintään tyytyi kohtaloonsa
Nitron kisakalenteri 2011 alkaa myös hahmottua isojen kisojen osalta. Tänä vuonna päästään vihdoin jopa rotumestaruuksiinkin kun sellaiset parin vuoden tauon jälkeen järjestetään (Jee!). Lisäksi ohjelmassa on syksyllä PK-SM, NOM ja IPOR SM. Alkukausi otetaan varmaan rauhassa ja käydään lähinnä etsintäkokeissa jos sellaisia on tarjolla. Ja toki toko-voi luokkaa on tarkoitus taas käydä haistelemassa tässä kevään mittaan. Yrittänyttä ei laiteta
|
![]() |
Talvi tuli taas jättimäisen lumimäärän kera, joten treenailut on jäänet vähemmälle. Ei edes mitään niin mainittavaa että treenipäiväkirjaakaan olisi kannattanut päivittää. Enemmän on keskitytty ryhmäläisten eteenpäin viemiseen, Nitron kanssa vain jotain pientä silloin tällöin. Pari esinetreeniä, pari hakutreeniä ja pikku tottiksia. Kotona ollaan koitettu opettaa koiraa erottamaan etu- ja sivuperusasento toisistaan naksuttelemalla siirtymiä sivulta eteen pikkuhiljaa. Nitro erottaa nimittäin nuo vain asiayhteydestä, ei niinkään käskysanasta.
Jouluna mökkeiltiin Vaasassa, ja uusi vuosi meni Tampereella. Perinteen mukaan Nitro oli taas mukana ampumassa ne pari hankittua rakettia puolen yön aikaan. Kentällä oli satakunta muuta ihmistä ampumassa omiansa samaan aikaan. Kuten ennenkin, Nitroa ei paljon tulitus puristellut. Korvakaan ei paikuista värähtänyt, keskittyi lähinnä poimimaan raketinroskia ja lumipaakkuja maasta ja tyrkyttämään niitä heitettäviksi. Viheltäviä pommeja kääntyi katsomaan hetkeksi pää kallellaan, muuten tuntui olevan ihan sama mitä ympärillä tapahtui. Vaihtoehtoinen ura sotakoirana olisi ollut selkeästi omiaan Nitrolle. Eipä ole koirassa ainakaan tippaakaan ääniarkuutta
Yksi talven aikana käynnistynyt projekti on ollut toisen harrastuskaverin hankinta. Olen etsiskellyt sopivaa nuorta urosta. Katsotaan mihin tämä projekti etenee talven mittaan...