Koiranelämää...

Kuulumisia

view:  full / summary

Tokoilua

Posted by ronjanitro on November 1, 2010 at 3:08 AM Comments comments (0)
On toi tokoilu vaan sellaista...
Taas koitettiin voivoi- luokkaa. Taas kakkostuloksella. T�ll� kertaa kaikki muu meni aika putkeen mutta liikkeest� istuminen taas pitk�st� aikaa pieleen. Joopajoo. Paikkana maneesi Pornaisissa. Liikkeiden pisteet l�ytyy "tulokset" osiosta. Liikej�rjestys oli t�ll� kertaa ihan eri kuin yleens�, suoritus aloitettiin noudoilla, siit� kaukot, ruutu, luoksetulo, istuminen, seuraaminen, tunnari. Hyv�� oli ett� paikallamakuu oli rauhallisempi, vain pient� haistelua, samoin ruutu oli hieno, siit� saatiinkin ekaa kertaa ihan kymppi. Tunnari ja kaukot my�s omaan silm��n aika hyv�t. Luoksetulon pys�ytys olisi j�lleen voinut olla nopeampi, ja seuraaminen oli nyt jostain syyst� ihan kamalaa vaikka ysi saatiinkin. Oli selv�sti vinossa ja painoi jonkun verran. Pysyi kuitenkin tarkasti mukana. Jonkun verran ilmeni my�s ��ntely� eri liikkeiss�, l�hinn� piippaus sielt�, toinen t��lt� kuului v�lill�. Pit�� tarkkailla ettei p��se lis��ntym��n. Mihink��n ei t�ll� kertaa tarvittu tuplak�skyj�.
No, kyll� se sielt� joskus tulee... Onneksi t�m� on meille vain sellainen sivuharrastus :)

IPORia 2.10.2010 ja el�m�� ilman Ronjaa

Posted by ronjanitro on October 4, 2010 at 3:41 AM Comments comments (0)
K�ytiin sankassa sumussa kokeilemassa IPOR B koetta H�meenlinnassa. Kentt� oli aamulla niin sumussa ettei eteens� n�hnyt, onneksi suoritusten alkaessa ilma oli jo hieman selke�mpi. Kettisp�yd�t tosin olivat aika utuisesti viel�kin n�kyviss�...

Tottis sujui aika kivasti, vaikka muistin juuri ennen omaa suoritusta ett� ry�mimisen olin unohtanut kokonaan treenilistalta ja sit� ei oltu tehty kertaakaan toukokuun kokeen j�lkeen. Nitron suoritusj�rjestys; seuraaminen (ampuminen t�ss�), liikkeest� istuminen, ry�miminen, nouto, liikkeest� seisominen, liikkeest� maahanmeno, eteenl�hetys, paikallamakuu. Kaikki muu melkein erinomaista tai eritt�in hyv��, mutta jostain syyst� maahanmenossa Nitro ei ollut kartalla vaan meni istumaan. Ja ry�miminen hyv�. Pisteet 45/50.

Kettiksess�kin kaikki sujui muuten, mutta viime aikoina t�kkinyt takap�yd�lle meno ei onnistunut. Mik� osuus lie sumulla ja mik� muulla, mutta lukuisista k�skyist� huolimatta takap�yt�� ei vain l�ytynyt, joten p�yd�t nollille. Pari muuta pistett� meni tikkailta ep�varmuudesta ja kantamisen pienest� levottomuudesta. 37/50.

Maastossa oli helppo ja lyhyt rata, mutta homma ei ihan sujunut. Viimeinen (kolmas) mm oli jo 150m kohdalla, l�hipiilossa kiven p��ll� n 20m syvyydess�, mutta Nitro ei vaan saanut t�st� hajua mill��n. Meni kyll� suht l�helt� ohi pariinkin kertaan. Tuomari keskeytti suorituksen n 200 metriss� kertoen ett� mm j�i jo liian taakse. Tuomarin luvalla koitin antaa Nitrolle viel� mahdollisuuden nostaa tuo mm l�hett�en sen suoraan tuota kive� kohti. Nitro teki hienon laatikkopiston, mutta mink��nlaista hajua ei n�ytt�nyt nen��n k�yv�n. T�m� toistettiin kahdesti, tuloksetta. Lopulta k�velin itse piiloa kohti. Nitro meni edell�, ja vasta ihan kiven alla ollessaan yht�kki� nosti nen�n ja bongasi hajun, ilmaisten sen sitten minulle oikeaoppisesti. Harmi homma, mutta mink�s mahtaa kun ei vaan ilma liikkunut sopivasti. Tuomari kehui ty�skentely� taas kovasti ja sanoi ett� huippupisteet olisi olleet tulossa jos tuo viimeinenkin olisi vaan l�ytynyt.
Radan alkuvaiheessa oli kyll� muutakin s�hlinki�; eka mm oli l�hipiilossa vasemmalla vain 10m syvyydess�. T�nne Nitro pyrki kahdesti keskilinjan yli, mutta en p��st�nyt. Sitten kun l�hetin sille puolelle luvan kanssa, juoksi t�yteen syvyyteen ja toi rullan jostain sielt�... J�rkeili ilmeisesti ett� kun en p��st�nyt mm:n luo ilmaisemaan, ilmaistaan sitten toisaalla. N�yt�lle vei kuitenkin suorinta tiet� l�hipiilolle. T�st� aiheutui sitten sen verran sekaannusta koiralle ett� seuraavalla pistolla samalle puolelle teki valeilmaisun, onneksi kuitenkin sen verran l�hell� ett� n�in sen ja osasin olla hyv�ksym�tt�. T�m�n j�lkeen onneksi ty�skentely asettui taas urilleen eik� ongelmia ollut. Mielenkiintoinen ja opettavainen koe...

Yht� j�lkikoetta koitetaan jos tuurilla irtoaisi paikka, muuten lie pk-kokeet aikalailla t�ss� t�lle vuodelle. Jos menisi taas hakkaamaan p��t� sein��n tokon voittajaan

Elo ilman Ronjaa alkaa pikkuhiljaa asettua. Edelleen puhun kyll� "koiristani" monikossa. Nitro on selv�sti sit� mielt� ett� lattialla on yksin�ist�, ja hakee selv�sti enemm�n kontaktia ihmisiin. Punkee itse��n jopa sohvalle nyky��n. On kyll� outoa kun tallauskoira puuttuu hakutreeneist�
Jossain vaiheessa varmasti tulee ajankohtaiseksi katsella toista harrastuskaveria Nitron rinnalle, kuume p��st� rakentamaan seuraavaa hakukoiraa tuntuu nostavan p��t��n. Rotu tosin on viel� ihan t�ysin mysteeri. Mietinn�ss� on ollut mm rottweiler, k�ytt�linjan labbis, mali, saksanpaimen... Haaveissa olisi ehk�p� jo aikuinen / teini-ik�inen koira pennun sijasta. Katsotaan mit� vastaan tulee, mik� tuntuu oikealta.

Nitro on nyt FI KVA Konnamuorin Intro!

Posted by ronjanitro on September 6, 2010 at 5:46 AM Comments comments (1)
Tavoite hakukoeuralla saavutettu. Nitro sai viimeisenkin puuttuvan ykk�stuloksen voittajaluokasta Tampereelta 4.9.2010. Ei se vaan niin helppoa ole ollut kun jossain vaiheessa kuvitteli, mutta sitkeys palkittiin :) Jokainen tulos on eri tuomarilta, eri paikasta ja kirkkaita ykk�si�, eli siin� mieless� on kiva ett� mit��n ei j��nyt jossittelun varaan. Nitron KVA tulokset:
8.8.2009, Lohja, 282 pistett�, Tero Oravasaari
21.8.2010 Hyvink��, 279 pistett�, Vesa H�kkinen
4.9.2010 Tampere 280 pistett�, Kari Santikko

N�yttelytulos 8.4.2007 H

Viimeisimm�n kokeen kulku:
Aamulla maastoon, kerrankin maastonumerolla 4/4. Maastossa tuomarina Kristiina Kallio. Perusmaastoa, hieman ryteikk�isemp�� kuin edellisess�, mutta helpohkoa kuitenkin. Vasen puoli loivaa yl�m�ke�, oikea loivaa alam�kea, keskilinjana polku. Viimeaikaiseen tapaan varmistin etukulmat laittamalla koiran vain muutaman (5-10) askeleen j�lkeen uudelleen etukulmien suuntaan, ja t�ll� toisella yrityksell� vasemman etukulman puolelta Nitro pistolta palatessaan osui sopivaan kohtaan ja tulikin rullan kanssa. L�himaalimies n 20-25m syvyydess�, n. saman verran eturajasta eteenp�in tihe�n kuusen seassa umpparissa. Sitten tehtiin tyhji�, ja Nitro risteili ihan kivasti. Jonkun verran saatiin tehty� yliheittoja, mutta muutamat pistot k��ntyiv�t taaksep�in. Tuuliolosuhteet olivat t�lt� kannalta huonommat kuin edellisess�, py�r�htelev� tuuli tuli ennemm�nkin takarajalta p�in, joka helposti ajaa Nitron taaksep�in tuulen alle ty�skentelem��n. Seuraava l�yt� tuli oikealta t�ydest� syvyydest�, n 150-170 metrist�, umppari my�s. Nitro ty�skenteli reippaaseen tahtiin, koska t�m�n j�lkeen aikaa oli mennyt vasta 8,5min. Sitten muutamien tyhjien j�lkeen viimeinen maalimies oli oikeassa takakulmassa. T�nne Nitro sai hajun jo vasemmalta, ja ylitti keskilinjan itse hajun per�ss�. Olin jo kerennyt kutsua koiraa, joten hajusta huolimatta kutsuin uudestaan tiukemmin ja koira tuli luo. Siit� sitten l�hetin luvan kanssa uudelleen etsim��n, ja olihan se siell�. Tuomarin kommentit alkoivat sanoilla "eritt�in kivan n�k�ist� ty�skentely� ja yhteisty�t�, ohjaaja selv�sti luottaa koiraan ja yhteisty� pelaa..." Taaksep�inty�skentelyst� 2 pistett� pois, hakupisteet siis 168/170. Muutamalla kokeiden v�lisell� treenikerralla vahvistetut n�yt�llel�hd�t olivat tehneet teht�v�ns�, nyt Nitro taas jaksoi vet�� kaikki kolme n�ytt�� innolla.

Tottikseen jouduttiin suoraan hakumaastosta, kerkesin antaa koiralle v�h�n ruokaa leikki� sen kanssa, kun k�sky k�vi tottikseen. Siisp� kent�lle suoraan viel� ennest��n l��h�tt�v�n koiran kanssa, hieman sain koiraa viritelty� uuteen moodiin, mutta paremmikin olisi voinut... Nitro teki perussuorituksen ilman liikevirheit�, mutta viettivoimaa olisi voinut kaikessa olla lis�� sek� omasta ett� tuomarin (Kari Santikko) mielest�. Varsinaisia virheit� olivat; hieman vino seuraamisasento seuraamisen alussa, tasamaanoudossa ennenkin ilmennyt seisomaan nousu kapulan irrotuksen yhteydess�, sek� pieni kosketus esteeseen menohypyss�, ja pieni ry�miminen paikallamakuussa. Tottispisteet kuitenkin 90, l�hes jokaisen osasuorituksen ollessa arvosanalla eritt�in hyv� (nouto muistaakseni hyv�, seisominen erinomainen).

T�ss� vaiheessa spekuloitiin sitten ett� 12 p esineruudusta riitt�� ykk�stulokseen, ja pienen j�nnityksen saattelemana esineruutuun. T�ss� v�liss� saatiin  sent��n tunnin verran lev�t�. Ruutu oli jonkunlaisella hakkuualueella, jossa siis v�h�nlaisesti puita, jonkin verran ryteikk�kohtia, risuja ja kantoja. Vasempaan takakulmaan eka l�hetys, ja sielt� l�ytyikin eka esine (hanska), sitten siirryin enemm�n oikealle l�hett�m��n. Seuraavaa sitten haettiinkin... Nitro tarkensi hullun lailla hajua takarajan tuntumassa ruudun keskivaiheilla, ajautuen v�lill� siit� oikeaan reunaan, mutta mit��n ei l�ytynyt. Vasta pari l�hetyst� my�hemmin nen� johti koiran oikeaan paikkaan; tihe�kasvustoiseen oikeaan takakulmaan, josta puuskittainen tuuli oli tuonut esineen hajua kauas ruudun keskivaiheille. Sielt� tuotiin kangaslompakko. T�ss� vaiheessa tiesin ett� aika on v�hiss�, ja yhden l�hetyksen ehdinkin tehd�, mutta valitettavasti koira meni metrin pari v��r�lt� puolelta tuulta bongatakseen ihan ruudun keskell� olleen esineen, joten aika loppui kesken. Isot esineet, olisi pit�nyt l�yt�� paremmin, mutta t�lt� osin jatketaan harjoituksia. Pisteit� kuitenkin ruudusta 22/30. Ruudun tuomaroi my�s Kari Santikko.

Lopputulos siis 280 pistett�, ykk�stulos ja luokkavoitto - > FI KVA :)

Mit�s sitten keksitt�isiin?
Ykk�slajiksi vaihtuu todenn�k�isesti etsint�koe, hakukoetauko tehnee molemmille hyv��... (IPORin puolella yksi hakukoe kuitenkin on viel� kaudelle tulossa). Katsotaan jos vaikka j�lkikokeeseenkin selviydytt�isiin jossain kohtaa.

Tuo kaukaiselta tuntunut kunnianhimoinen  KVA-tavoite saavutettiin. Jee! :)

Hyv�� matkaa Ronja! <3

Posted by ronjanitro on September 2, 2010 at 11:45 AM Comments comments (1)
Ronja p��stettiin ikiuneen nivelvaivoilta v�h�n yli 12 vuotiaana. Kumppani joka kulki mukana koko t�h�nastisen aikuisi�n, n�ki kaikki ilot ja surut vuosien varrella, on nyt poissa. J�ljell� on ik�v�....

"Aamulla ensimm�inen hento kuiskaus syksyst�, on rakkaan yst�v�n aika poistua. Auringonpaiste sulatti p�iv�n ja raikas tuulenhenk�ys toi muiston, jossa tuntui tutun turkin pehmeys k�siss�ni."

Kirjoittaja: Niina

Hyvi� hetki� viimeiselt� kes�lt�


Hakukoe voi Hyvink�� 21.8

Posted by ronjanitro on August 22, 2010 at 7:52 AM Comments comments (2)
Toinen kolmesta k�ytt�valion titteliin oikeuttavasta ykk�stuloksesta haun voittajaluokassa on saavutettu. K�ytiin Citybelgien j�rkk��m�ss� kokeessa Hyvink��ll�. J�lleen kerran arvoin itseni ensimm�iseksi suorittajaksi. Siihen kun lis�t��n ett� olin alunperinkin jo 10 minuuttia my�h�ss� koepaikalla, j�i valmistautumisaika lyhyeksi.
Ensin maastoon hakuilemaan. Vaihteeksi ihanan tavallinen tasainen perusmets� ja l�mp�tilakin vain 20 kieppeill�. Vasen puoli v�h�n tihe�mp�� havumets�� (pieni� kuusia), ja oikea puoli ihan avaraa jossa vaan muutamia p�heik�it� ja puita siell� t��ll�. Tuntui sek� koiran ett� omasta puolesta ihanan helpolta perussuoritukselta.Hienoinen takatuuli avitti Nitron oikeansuuntaisia pistoja, joten ty�skentely n�ytti omaankin silm��n aika kivalta. Olisiko ollut nelj�s tai viides pisto josta ensimm�inen ilmaisu ja l�yt� tuli, maalimies oli kaatuneen kuusen alla kaivautuneena oikealla n 50-70 metri� radan alusta. Sitten muutaman piston j�lkeen vasemmalla n 150 metriss� umpparimaalimies kuusikon keskell�. Sitten taas jokunen tyhj�, ja n 250 metrin kohdalta Nitro oli k�ynyt nostamassa takakulman maalimiehen vasemmalta. T�ss� n�yt�ll� tapahtui ainut virhepisteit� tuottava juttu; Nitro pys�htyi n�yt�ll� kerran jostain syyst� nuuhkimaan jotain kive� (?). Tetsasin itse aika tihe�ss� risukossa juuri ja jouduin hieman jarruttamaan koiran menoa. Liek� johtunut t�st� vai mist�, mutta risukosta vapautuessani meinasin t�rm�t� koiraan joka seisoi paikallaan haistellen kive�. Onneksi oppimista on ohjaajalla tapahtunut, ja ymm�rsin pys�hty� ja olla hiljaa. Koira katsoi yht�kki� taakseen minua kuin s�ps�ht�en "siin�h�n sin� jo oletkin", ja jatkoi sitten itsevarmasti matkaa n�yt�lle perille asti. T�st� pari pistett� pois, muuta huomautettavaa tuomari ei l�yt�nyt. Lopputulos hausta 168 pistett�.

Sitten esineisiin. Laskin ett� jos kaksikin l�ytyy, on saumat ykk�stulokseen ihan hyv�t, ja niinh�n siin� k�vi. Eka l�hetys tuulen alta vasemmalta, t�ss� Nitro merkkasi selv�sti hajun heti 5-10 m keskilinjasta ja j�i tarkentamaankin sit�, mutta ei l�yt�nyt mit��n. L�hetin viel� toisen kerran tuosta vierest�, mutta nyt koira meni t�yteen syvyyteen ja hetken siell� liikuttuaan nosti takaa keskelt� esineen; lapsen keng�n. Liikuin reippain etenemisin ruudun oikeaan laitaan, josta takakulman tienoilta nousikin seuraava esine; muovinen joku l�pysk�. Vasen etureuna j�i h�iritsem��n, joten palasin reippaasti sinne, l�hett�en vain kerran varmudeksi viel� keskivaiheilta koiran etsim��n. J�lleen tuolta pistolta palatessaan tuli vasenta reunaa kohti (jonne oli edennyt), ja j�i tarkentamaan selv�sti hajua, mutta palaten taas tyhjin suin.Yhden l�hetyksen ehdin viel� tehd� suoraan tuohon merkattuun kohtaan, mutta koira ei vain l�yt�nyt jostain syyst�, ja aika loppui. Siihen se esine kuitenkin j�i, vain metrej� siit� kohdasta jota Nitro oli skannannut moneen kertaan... Hmm... Outoa. Pisteit� kuitenkin 21.

Tottiskent�ll� laskin ett� 81 riitt�� ykk�seen ja olin aika optimistinen. Tulihan se sielt� kirkkaasti:
Seuraaminen muistaakseni EH, hieman painoi ekalla suoralla
Istuminen EH, hidas
Maahanmeno H(?), hidas ja luoksetulo olisi voinut olla nopeampi
Seisominen H, luoksetulossa tuli suoraan sivulle
Nouto T, olisi voinut olla voimakkaampi ja irrotuksessa koira nousi seisomaan
Hyppynouto EH, hipaisu esteeseen menness�
Estenouto E
Eteenl�hetys T, taas tokalla k�skyll� maahan...
Paikallaolo E, vaikkakin vaihtoi kerran asentoa ja tuomari sen n�kikin t�ll� kertaa.
Lopputulos kuitenkin 90 pistett�, ja n�in kokeen saldona 279 pistett�, ykk�stulos ja luokkavoitto.
T�st� on hyv� jatkaa taas :)

Nitrolle SM haku pronssimitali Paimiossa 8.8! :)

Posted by ronjanitro on August 8, 2010 at 12:07 PM Comments comments (5)
Vihdoin ja viimein vuosien odotus palkittiin ja osallistumisoikeus palveluskoirien SM kokeeseen saavutettiin. Paimioon l�hdettiin kanssakilpailija/treenikaveri Reijan, kannustusjoukko/seuraneiti Marjan, sek� Eeron voimin. Jostain syyst�, vaikka Imodiumiakin oli ostettu varmuuden vuoksi, en juurikaan onnistunut j�nnitt�m��n koko tapahtumaa. Sin�ll��n aika k�sitt�m�t�nt�, mutta normaalikoep�iv�t ovat j�nnitt�neet enemm�n. Ehk� koska t�ll� reissulla ei ekakertalainen kuitenkaan odottanut ihmeit�. Tavoitteena l�hinn� tulos, ja kymmenen parhaan joukkoon sijoittuminen olisi plussaa. Viikonlopun s��tilaksi oli luvassa aika karseaa keli�; 30 asteen hellett�, l�hes tuuletonta ja ilmankosteus yli 80%. T�m�n johdosta my�s viikonlopun aikataulut muuttuivat moneen kertaan, ja j�rjest�j�t pyrkiv�t saamaan mahdollisimman ison osan suorituksista viile�mp��n aikaan p�iv�st�.

Perjantaina oltiin avajaiskulkueessa mukana ja k�ytiin  kent�ll� kuuntelemassa Maamme-laulu. Tuo oli aika hieno hetki.

Lis�ksi perjantaina oli viralliset harjoitukset, joissa maltoin pysy� suunnitelmassa ja otin vain kent�lletulon k�ttelyineen, josta l�hes v�lit�n palkka (vaikka koiran olemus ja viretila eiv�t ihanteelliset olleetkaan). Sitten esteet patukalla, l�hinn� jotta tulevat tutuksi. Ja loppuun eteenl�hetys jalkapallolle.

Lauantaiaamuna aloitettiin tottikset klo 5.00, ja Nitro oli heti toisessa parissa. Meid�n toiseksi tottistuomariksi sattui tuttu naama; Juha Kuronen. Nitro aloitti liikkeill�, jotka omasta mielest� meniv�t aika kivasti. Vire parani seuraamiskaavion edetess�. Itse huomasin l�hinn� perusvirheet, hitaat istumiset joita en itse ainakaan auttanut pys�htym�ll� t�ks�ht�en kuin sein��n. Liikkeest� istuminenkin onnistui, tosin viime aikaisten ongelmien takia varmistin sen pienell� avulla (mielummin hyv� tai tyydytt�v� kuin puutteellinen). Maahanmeno oli hitaahko hissi, muuten ok. Seisominen tosi ter�v� ja hyv� videoltakin katsottuna, mutta t�ss� luoksetulo hieman vino. Tasamaanouto oli omaan makuun liian vetel�, l�hinn� palautuksen osalta. Hyppy ja A aika hyvi�, ei edes estekosketusta. Eteenl�hetyksess� juuri l�hetyksen j�lkeen ammuttiin viereisell� kent�ll�, jolloin n�kyi ett� Nitro v�h�n hidasti vauhtia, mutta valitsi sitten hyvin ja kiihdytti t�yteen vauhtiin. Jopa niin paljon ett� eka maahanmenok�sky kaikui kuuroille korville. Toinen k�sky tehosi onneksi. Paikallamakuuvideossa n�kyy pari aika vahvaa asennonvaihtoa, mutta n�m� j�iv�t tuomareilta n�kem�tt�. Arvosanat:
Seuraaminen: Eritt�in hyv�
Istuminen: Hyv� (avusta johtuen)
Maahanmeno: Hyv�
Seisominen: Eritt�in hyv�
Tasamaanouto: Erinomainen
Hyppynouto: Eritt�in hyv�
A-estenouto: Eritt�in hyv�
Eteenl�hetys: Tyydytt�v�
Paikallamakuu: Erinomainen
Lopputulos 88 pistett�
Tottiskarsinnan rajaksi vahvistui 81 pistett�, joten kirkkaasti p��stiin maastoon ja tottispisteiden perusteella oltiin seitsem�nten�. Nitro ylitti hienosti itsens� tottiksessa, tai sitten ollaan jotain tehty oikein sill� entiset virheet olivat isoilta osin poissa. Itse�ni h�iritsiv�t l�hinn� sivulletulojen hitaus eteenistumisen j�lkeen, ja hitaat maahanmenot. Luovutusasento saisi my�s olla l�hemp�n�.

Viime hetkell� muuttuneen aikataulun my�t� esineruutu olikin viel� lauantai-iltap�iv�n� klo 17.30 alkaen. Nitro arpoi maastonumeroksi numeron 17. Koska oma kuski oli poissa tuolloin p��stiin Marjan ja Aran kanssa Marjan autoon. Nitro odotteli ruutuaan Skodan takapenkill�. Harva koira toi ruudusta kaikki esineet. En edes tied� miksi ruutu oli niin hankala l�hes kaikille. Toki heikkotuulinen ja kuuma s�� vaikuttivat varmasti, ja ruudun pohja joka oli hieman upottavaa kanervikkoa jossa jonkun verran risuisia ryteikk�j�. Mutta ei tuo mitenk��n mahdottomalta vaikuttanut. Kuitenkin Nitronkin saldona vaan 1 ainut esine. Oli jotenkin tosi vet�m�tt�m�n oloinen ruudussa, vaikka kokoajan ty�skentelikin ihan hyvin. Meid�n esine nousi takarajalta, l�ytym�tt� j�i l�hiesine ja puoliv�lin paikkeilla oikeassa reunassa ryteik�ss� ollut. Molemmat Nitro ohitti v�hint��n kerran vain metrien p��st�, mutta en huomannut mit��n reaktiota. Aika loppui. Saldona 11 pistett�. T�m�n j�lkeen oli aika lohduton olo seuraavan p�iv�n hakuradalle. Mietin ett� jos koira hyytyy jo ruutuun noin pahasti, ei se ikin� selvi� hakuradasta... Samalla laskin ett� tuohon kariutui mahdollisuus ykk�stulokseen.

Sunnuntaina sitten hakuradalle. Paikalla piti olla klo 6.30, vaikkakin arvioitu oma suoritusaika oli loppup��ss� noin puolen p�iv�n aikaan. L�mp�tila jo aamulla oli yli 20, ja ilmasto sademets�maisen hiostava ja kostea ja l�hes t�ysin tuuleton. Oman suoritusvuoron aikaan l�mp�� oli jo 29 astetta, mutta onneksi pieni� tuulenvireit� sent��n silloin t�ll�in oli. Olin jo valmiiksi huolissani koiran l�mm�nkestosta, ja ennen suoritusta pantiinkin hetkeksi auto k�yntiin ja ilmastointi p��lle. Noin 2 tuntia ennen suoritusta juotin koiralle puolisen litraa vett�. Lis�ksi kastoin kylm��n veteen oman t-paitani ja puin sen koiran ylle viimeiseksi odotusajaksi. Ei kyll�k��n mit��n hajua oliko n�ist� hy�ty� vai ei, mutta ainakaan koira ei vaikuttanut ihan niin tuskaiselta radalle menness�. Uskoa itseen ja koiraan ei ollut en�� j�ljell� oikeastaan ollenkaan kun konkarit toisensa j�lkeen tulivat hattu kourassa radalta l�yt�m�tt� kaikkia maalimiehi� tai koiran hyytymiseen keskeytt�en.Meid�n suoritusvuoroon menness� (17.) oli vain kolme koiraa selvinnyt radasta l�yt�en kaikki maalimiehet. Tunsi itsens� aika pieneksi; "Ei me siit� mitenk��n voida selvit� kun nuokaan ei selvi�..." Tavoite muuttui nopeasti vain siihen ett� jos koira jollain ilveell� jaksaa koko radan ja viel� saisi l�yd�t, pisteist� viis.
Tuomarina meill� oli Tero Oravasaari, kuten esineiss�kin. Hakuradan alkuosa mukaili k�rrypolkua, ja vasen puoli oli jyrk�hk�� (n 45 asteen kulma) risukkoista alam�ke�, jonka pohjalla siinsi j�rvi. Oikea puoli oli alkuun voimalinjojen alla olevalla hakkuuaukealla. V�h�n ennen 100 metrin kyltti� keskilinja kaartoi hieman oikealle pois k�rrypolulta, t�ss� kohtaa maasto oli tasaista, mutta risukkoista. Sitten n 150 m kohdalla keskilinja k��ntyi vasemmmalle ja noustiin kallion p��lle josta taas molempiin suuntiin l�hetykset olivat alam�keen koko loppuradan. Nitro teki ensimm�isen piston vasemmalle alam�keen, ja sitten oikealle kulmaan, molemmat tyhji�. Koska etukulmien l�yt�jen kanssa on ollut ongelmaa, en edennyt kovin pitk�lle ennen seuraavaa l�hetyst�. Seuraava l�hetys vasemmalle alam�keen tuottikin rullailmaisun. Kun jyrkk�� m�ke� yritin kompuroida alasp�in n�yt�ll�, p��dyin etukulman tuntumaan vanerilla peitetyn maakuopan viereen. Tuomari k�ski ottaa koiran hallintaan reilun matkan p��h�n piilosta, ja n�in tehtiin. Ja sielt�h�n se maalimies k�mpi. Keskilinjalle palatessa l��h�tettiin tuon m�en j�lkeen jo aika kovaa ja pidettiin juomatauko. Sitten tuli tyhji�, ehk� viitisen kappaletta. Juuri siin� kohtaa kun keskilinja kaarsi vasemmalle ja edess� oli kalliolle nousu (n 150m), Nitro viipyi vasemman puolen pistolla kauan. Olin n�kevin�ni pusikossa umpparin, ja kerkesin jo ihmetell� ettei ilmaisua kuulu, kunnes Nitro lopulta tuli rulla suussa tuon umpparin ohi jostain kauempaa. Ei muutakun n�yt�lle, ja sitten juostiinkin... Nitro oli k�ynyt nostamassa 300 m takakulmasta maalimiehen. Matka oli loputtoman pitk�, mutta hyvin Nitro jaksoi vied� ja lopulta p��dyttiin umpparilaatikon luo.Ilmeisesti tuo 150 kohdalla n�kynyt objekti oli vain "h�m�yspiilo". Sielt� k�nyttiin taas keskilinjalle loputtoman pitk� matka, ja pidettiin juomatauko ja koitettiin tasailla hengityst�. L�hetin Nitron kallion alta oikealle, ja sen ollessa pistolla kiipesin itse kallion p��lle. T�ss� vaiheessa 200 kyltti oli jo n�kyviss�. Taisinpa l�hett�� viel� toisen kerran per�kk�in kallion p��lt� oikealle, koska vasen puoli oli tuossa edellisen n�yt�n aikana jo aika hyvin tarkastettu. Sitten kerta vasemmalle varmuuden vuoksi, sitten taas oikealle. T�ss� vaiheessa Nitro alkoi n�ytt�� jo aika l��h�tt�v�lt�, joten juotin taas ja mietin miten koira voi haistaa mit��n kun kieli roikkuu maassa asti... T�ll� oikealle l�hetyksell� koira tarjosi homovolttivaihtoehtoa; "onks pakko jos ei taho", ja k��ntyi 10 metrin syvyydest� jo takaisin. V�symyksen huomioiden otin koiran aika n�tisti uudelleen l�hetyskohtaan, tsemppasin v�h�n ja l�hetin uudelleen. Nyt koira otti syvyytt� taas moitteetta. Olin edennyt yli 200 m kyltin, ja kysyin juuri tuomarilta mink� verran aikaa on j�ljell�, kun n�inkin koiran tulevan rullan kanssa. T�ss� vaiheessa syd�n pomppasi; Ei voi olla totta, me selviittiin siit�! Sielt�h�n se tosiaan l�ytyi se viimeinenkin maalimies, avopiilosta kuusen alta. Hieno koira! Sitten reipasta tahtia autoon joka vei meid�t takaisin omalle autolle. Autossa ja sielt� noustua kuultiin arvostelu. Tarkkoja arvosteluja en muista, mutta ty�skentelyst� meni pisteit� siit� kaukaa nostetusta kolmosmaalimiehest� ja parista taaksep�in tehdyst� pistosta.Lis�ksi joku ilmaisupiste meni siit� ett� maakuopalla koira oli miettinyt hetken, ja vikalla n�yt�ll� olisi voinut olla vauhtia lis��. Kokonaispisteet kuitenkin 162. Ei voinut kuin olla tyytyv�inen koiran jaksamiseen. Siin� ilmastossa ei ollut ihmek��n ett� vika n�ytt� oli jo hitaampi, ja maakuoppia ei olla treenattu moneen vuoteen, joten siin�kin miettiminen oli ymm�rrett�v��. Lis�ksi viimeaikaisten hienoisten motivaatiopulmien takia en voinut olla kuin iloinen ett� koiralla oli tahtoa ja itseluottamusta sen verran ett� jos hajun sai, l�hti nostamaan maalimiehen noinkin kaukaa. Lis�ksi kun keskilinja kaartoi tuossa kohden, ei oikaistu matka todellisuudessa ollut kuin ehk� 100 metri�.

Lopputuloksena vain viisi koiraa kahdestakymmenest� nosti kaikki maalimiehet. Kisakeskukseen saapuessa oltiin kolmannella sijalla, joka oli jo enemm�n kuin olisin ikin� ensimm�iselt� �ss�mdebyytilt� uskonut, ja j��tiin odottelemaan viimeisi� puttuvia pisteit�. Meinasi tulla kyynel silm��n kun kuulin ett� viimeinenkin (hienoinen ennakkosuosikki) oli j�tt�nyt radan kesken, ja pronssisija varmistui. Uskomatonta ett� t�h�n p��stiin, esineruudusta huolimatta. Ja viel� kaiken kukkuraksi treenikaverit Reija, Marja (maasto-ohjaajana) ja Ara voittivat kirkkaimman mitalin. Eli koko Tuusulan Kennelkerhon kisoihin osallistunut porukka p��si nousemaan palkintopallille yhdess�. Aika hieno hetki. "We are the champions..."


My�hemmin my�s tajusin ett� t�ll� sijoituksella taidettiin lunastaa paikka pohjoismaiden mestaruuskilpailuihin NOM:hin ensi vuodelle.
T�ss� kohtaa ylitettiin kaikki odotukset. Ja kiitokset kuuluvat toki kaikille matkan varrella auttaneille, niin mets�ss� maanneille maalimiehille, kuin tottiksen apuohjaajille ja kaikille joilta ollaan apua ja neuvoja saatu. Ja toki kunnia meid�n haku-uran ylip��t��n alkuun potkaisseelle kultamitalistille. Olette korvaamattomia. KIITOS!

Valokuvia

Helteinen hakukoe H�meenkyr�ss� 11.7

Posted by ronjanitro on July 13, 2010 at 9:56 AM Comments comments (0)

Mietin pitk��n l�hte�k� kokeeseen kun taustalla oli ne alkuviikon valeilmaisut ja lis�ksi l�mp�mittari huiteli 30 kieppeill�. P��tin kuitenkin k�yd� katsomassa, ja kerrankin maasto osui sopivasti ekaksi. Suoritusvuoro oli 4., joten keskip�iv�ll� p��stiin suorittamaan. Nesteytin koiraa jo pari p�iv�� ennen koetta, ja vuoroa odotellessa kaadoin sen p��lle vett� jotta olo viilenisi. Kuumat paikat oli silti kun radalle p��stiin, ja ihan j�rkytt�v� m��r� paarmoja. Autopaikat ja koko maasto oli l�hes tuulettomassa aurinkoisessa laaksossa.
Tuomarina maastossa oli P�ivi Nietosvaara ja mukana oli my�s harjoitusarvostelijana Marko Kurkinen. Alku meni hienosti, kolmannella pistolla tuli l�yt� oikealta n 50 radan alusta. Nitro teki yll�tt�v�n hyvi� pistoja jotka olivat p��osin my�s aika laajoja ja oikeaan suuntaan, niin ett� p��tyi usein jopa minun edelleni keskilinjalle, meinaten pari kertaa ylitt�� keskilinjan. Sitten tuon l�yd�n j�lkeen tuli yht�kki� vasemmalta valeilmaisu. Arvasin tuon kun olin kytkem�ss� liinaa, eik� koira sitten mihink��n "n�yt�" -k�skyll� l�htenytk��n... Tuomarikin k�vi oikein tarkistamassa ettei radalla ollut marjastajaa tms kun koirasta ei sen rullantuonnista yht��n n�hnyt ett� kyseess� olisi vale. Alkuper�isen suunnitelman mukaan olisin keskeytt�nyt t�h�n, mutta tilanteessa p��tin kuitenkin jatkaa, mik� oli ehk� ihan ok p��t�s koska tuo vale j�i ainoaksi. Pistotin koiraa kuitenkin hieman tavallista harvemmin jotta sen ei tarvitsisi helteess� juosta ylim��r�ist�. L��h�tys koiralla (ja ohjaajallakin) oli tosi kova. 200 metriss� koira kielt�ytyi l�htem�st� vasemmalle puolelle, mutta sain lis�k�skyill� sen menem��n siedett�v�n piston, sen j�lkeen ty�skentely taas parani. P��stiin 250m asti, kunnes l�ytyi toinen maalimies, oikealta puolen. Aukeassa mets�ss� my�t�tuulessa n 45 metriss� alkoi tihe�mpi pusikko, ja tuolla oli maalimies umpipiilossa. Ilmaisu ja n�ytt� j�lleen ok. T�m�n j�lkeen tehtiin pari tyhj�� jonka j�lkeen tuomari vihjasi ett� voi lopettaa. Keskimm�inen maalimies oli j��nyt jonnekin radan puoliv�lin tienoille vasemmalle, jonkun matkaa ennen sit� kohtaa jossa nitro kielt�ytyi l�htem�st�. Oli vain j��nyt tyls�sti pistojen v�liin, hiukan liian harvasti tuli siis pistotettua.

Molemmat tuomarit kehuivat koiran ty�skentely� valeesta huolimatta kovasti, ja sanoivat ett� ilman noita "pikkumiinuksia" (l�ytym�t�n mm ja vale :D) koiran ty�skentely olisi ollut l�hes t�ysien pisteiden arvoista. Erityisesti kehuttiin Nitron tasaisen j�rkev�� tyyli� ty�skennell�; osaa s��stell� itse��n niin ett� vauhti s�ilyy samana loppuun asti. Lis�ksi kuulemma kaikesta n�kee ett� meill� on hyv� suhde ja teemme yhteisty�t�. T�ll� kertaa muuten todellakin juotin koiraa v�lill�, eik� t�ll� tuomarilla mit��n sit� vastaan ollutkaan. ;) P�iv�n virheist� johtuen siis lopputulos 109 pistett� maastosta, joten keskeytin kokeen meid�n osalta siihen. Itse olin vaikuttunut siit� ett� Nitro noissakin olosuhteissa juoksi l�hes mukisematta voittajanradan l�pi. J��neest� maalimiehest� voi syytt�� vaan ohjaajaa, mutta toisaalta ajattelen ett� mielummin n�in kuin ett� olisin pommittanut koiraa tihe�sti niin ett� se olisi ajettu loppuun. Nyt Nitro oli kokeen ainoita koiria joka selvisi radalla loppuun asti ilmaisten viimeisen maalimiehen. Ja vain yksi koira 11:sta selviytyi maastosta koularipisteill� noissa olosuhteissa. Autolle palatessa jonkun l�mp�mittari n�ytti varjossa autojen luona 34 astetta...

Pohojanmaan tokokoe 1.7

Posted by ronjanitro on July 8, 2010 at 5:25 AM Comments comments (0)

K�ytiin Kokkolassa tokoilemassa. J�lleen se oli pienest� kiinni. Arvostelu oli tarkka, ja tuomarin omaksikin ihmetykseksi j��tiin lopulta ykk�stuloksesta 4,5 pistett�. Paikallamakuussa koira vaati tuplak�skyn maahanmenoon. Lis�ksi haisteli v�h�n maata ymp�rill��n; 7,5. Seuraaminen kuulemma liian tiivis, muuten ei huomauttamista; 8. Itse olin kovin tyytyv�inen, Nitro oli tiivis muttei painanut. Istuminen ok, hieman hidas ja valmistelevan osan tiiviys; 8,5 pistett�. Luoksetulo oli pys�hdyksien osalta parhaita meid�n koek�ynneill� n�htyj�, mutta valitettavasti t�ss�kin Nitro vaati tuplak�skyn maahanmenoon liikkeen alussa... Pisteet 7. Ruutu meni hienosti muuten, mutta Nitro seuraamaankutsussa tuli kovaa, meni ohi ja kiersi sivulle sen j�lkeen. 8,5. Estenouto 9,5. Metallinoudossa luovutus oli v�h�n kaukana; 7,5. Tunnarissa koira meni kuulemma liian rajusti kapuloille (tallasi jonkun p��lle) ja s�hl�si (haisteli oikeaa, sitten v��r��, sitten palaten oikealle ja tuoden sen). T�st� 7. Noudoissa ylip��t��n koira reagoi liikkurin "k�sky" k�skytykseen nyk�isem�ll�, ja t�st� sakotettiin hieman pisteiss� joka noudossa. Kaukot oli parhaat t�h�n astisista, mutta yksi istumaannousu vaati toisen k�skyn; 7,5. Kokonaisvaikutelma 10. Tuomari kehui kokonaisuutta kovasti, ja t�ll� suorituksella irtosikin luokkavoitto ja pokaali, mutta valitettavasti ykk�seen eiv�t pisteet riitt�neet taaskaan. On se tarkkaa :) Noita pikkuviilauksia pit�isi saada jottei mene turhia pisteit�, mm maahanmenot sivulta ja liikkurin h�pin�ihin reagointi.

Muutoin t�ss� on lomailtu koko porukan voimin viime viikkoina. M�kkeily� Vaasassa ja oleilua Treella. Lis�ksi k�ytiin Nitron kanssa kaksin kouluttelemassa hoffileirill� Laitilassa. Siell� treenailtiin itsekin ahkerasti, uitiin paljon, ja Nitro p�si pitk�st� aikaa leikkim��n maalimiehen (Esa Tapio) kanssakin. ET:n kommentti koirasta; eritt�in selke� koira, selv�t viettialueet ja koiraa on helppo lukea. Kehui syv�� ja tiivist� puruotetta. Yhtyi kyll� minun mielipiteeseeni siit� ett� koira on "virkamies". Tekee kaiken mit� odotetaan mutta ilman mit��n valtavaa paloa.

IPOR SM 2010, Laukaa

Posted by ronjanitro on May 31, 2010 at 2:30 AM Comments comments (1)

J�lleen k�ytiin mittelem�ss� SM- titteleist� IPOR haussa. Kisat j�rjestettiin t�n� vuonna Laukaalla, jonne piti l�hte� ajelemaan puoli viisi aamulla, pikkuisen v�sytti.... Jostain k�sitt�m�tt�m�st� syyst� en t�ll� kertaa ollut ensimm�inen suorittaja, harvinaista. Tuomareiden kanssa kommunikointi hiukan hirvitti kun ei tuota harrastussanastoa niin valtavasti ole tullut englanniksi opeteltua, mutta siit�kin selvitiin. Selv�sti eri maissa on hiukan eri k�yt�nt�j�. Tuomarit halusivat tarkistaa jokaisen koiran tunnistusmerkinn�t kent�ll� omalla suoritusvuorolla, jotta kukaan ei voi vaihtaa koiraa v�liss� :)

Tottis- ja kettiskentt� oli hiekalla ty�maakuopassa ja sen ymp�rill� oli paljon rojua ja lautapinoja. Keskelle kentt�� oli isketty iso joku kauhakuormaaja j�k�tt�m��n.  Porukka oli jaettu kahtia, meid�n ryhm� j�i kent�lle ja osa l�hti aamulla maastoon. Nitro suoritti meid�n ryhm�n kolmantena, eli tokassa tottisparissa. Meid�n liikej�rjestys (joka my�s vaadittiin arvottavaksi vasta oman suoritusvuoron kohdalla jotta sit� ei voi harjoitella odottaessa) oli ry�miminen-nouto-seisominen-maahanmeno-istuminen-seuraaminen (-eteenmeno-paikallamakuu). Koska ilmoittautumisvaiheessa meni paljon aikaa ja tunnistusmerkinn�n tarkastus ym katkaisi keskittymisen, Nitro oli ensin hiukan huonovireisen oloinen. Ry�mimispaikalle menness� sain koiran ter�st�ytym��n hyvin kuitenkin tekem�ll� pienen hypp�yksen aloituspaikalle. Ry�miminen meni ihan hienosti, koira oli hiukan liian ylh��ll�, mutta eteni kuitenkin suoraan ja pysyi yht� alhaalla koko ajan. Nouto meni hyvin, ei huomauttamista, samoin kai seisominen ja maahanmeno. Istuminen j�i taas seisomiseksi. T�ss� liikkeess� ammuttiin my�s 9 millisell� pariin kertaan koiran sivussa, mutta Nitro seist� j�k�tti paikallaan hievahtamatta. Seuraamisessa n�kyi erityisesti vierailla kentill� tehdyt seuraamis-aktivoitumistreenit, vire oli pitk�st� aikaa kiva :) Eteenl�hetyksess� j�lleen koira hidasti vauhtia suht nopeasti, t�t�kin pit�� tehd� vierailla kentill�. Paikallamakuu erinomainen, ei ry�mint�� t�n��n. 45 pistett� tottiksesta.

Ketteryydess� olin huolissani p�ydist�, sill� ne eiv�t omaankaan silm��n erottuneet hiekkakent�st� juurikaan, ruskeita kun olivat ja kent�n laidoilla viel� rojua. Turhaan. Nitro suoritti j�lleen ihan huippukettiksen ja sill� oli viel� kivaakin :) Tikkailta meni yksi piste kun l�hdin liian aikaisin per��n, ja ep�miellytt�v�ll� alustalla yksi hitaasta istumisesta, muuten t�ydet 48 pistett�. Pituuskin meni vallan hienosti. Putkessa j�i ulostulosuuaukolle ja meni istu-k�skyll� maahan (onneksi tuomari ei ymm�rt�nyt suomea ja asentohan on tuossa vapaa), joten sit� voisi viilata ett� saisi irtoamaan kauemmas putkesta. P�ydill� yll�tti minut j�lleen ollen nopea ja varma siirtymiss��n. Tuomari kehui koiran suoritusta yleisestikin kovasti.

Maastovuoroa odoteltiinkin sitten jokunen tunti. Vihdoin se koitti sitten. Tuomari totesi alussa ett� radalla on kolme henkil�� kateissa. Radan oikea puoli oli aika avointa kangasmets�� jossa pieni rinne vaan n 50 m kohdalla. Keskilinja oli S muotoinen ja meni ekat 100 m kallion p��ll� ja vasen puoli tippui 25-35 metrin kohdalla jyrk�sti alas, ihan pystysuoraan paikoittain. Tyhj�n vasemman etukulman j�lkeen oikeasta etukulmasta tuli heti l�yt�, ilmaisu ok. Tosin n�yt�n j�lkeen tuomari kysyi tiesink� min� ett� h�nelle piti huutaa "alert" kun koira ilmaisee. No enp� tiennyt. Tiesin seuraavilla. Kolmas pisto, vasemmalle kallionjyrk�nnett� alas. Koira katosi n�k�piirist� jonnekin kallion alle, oli pitk��n pois, ja tuli lopulta keskilinjaa pitkin rullan kanssa. N�yt�lle juostiin ensin keskilinjaa, sitten kaarrettiin vasemmalle ja kallion jyrk�nteen alla n 40m keskilinjasta oli l�yt�. T�m� oli ilmeisesti noin 100 metrin kohdalla. Paluu takaisin l�hetyskohtaan ja pari tyhj�� putkeen oikealle reilulla etenemisell� jotta p��sin takaisin tuohon 100 m kohdalle. Sitten muutama tyhj� joilla n�in jo koiran ottavan hajua oikealta, mutta teki kuitenkin hyv�t pistot ja tuli pistoilta viel� normaaliin tapaan takaisin. 200m kohdalla l�yt� oikealta. Koska ei oltu viel� tuon pidemm�ll� ja tuomari ei kommentoinut mit��n ja en uskaltanut luottaa alussa sanottuun, otin viel� tuon j�lkeen yhden tyhj�n vasemmalle. T�ss� kohtaa tuomari sanoi ett� kiitos riitt��, kaikki maalimiehet olivat t�ss�. Kehuin siis Nitroa kovasti viel� viimeisest� tyhj�st� ja alettiin k�vell� keskilinjan alkuun. Kuronen k�veli mukana ja varoitteli ett� �l� odota liikoja, pisteet tippuu t�ll� tuomarilla reilusti koiran juottamisesta (tarjosin Nitrolle vett� radalla kolmesti, joista yksi oli tuon vikan maalimiehen j�lkeen). Siin�h�n se sitten tulikin, arvostelussa... Ilmaisut erinomaisia, ty�skentelykin hyv��, yliheittoja olisi toivonut enemm�n. Mutta. H�n on sit� mielt� ett� jos koiraa juottaa radalla (vaikka s��nn�tkin sen sallivat), h�n v�hent�� 30 pistett� ty�skentelyst� koska koiralla on silloin huono kunto. Arggh... Siin� siis k�yt�nn�ss� eliminoitiin ykk�stulos. Nyt maastopisteet 165 ja kokonaispisteet 258, muuten olisi siis ollut hopeaan oikeuttava kirkas ykk�nen. Reija kaatui samaan. Pit�nee lis�t� siis ennen suoritusta kysytt�vien asioiden listalle tuo juottaminen.... Harmi sin�ns� ett� Nitro ei tuota juottoa edes v�ltt�m�tt� tarvitse, varsinkaan noin montaa kertaa. Siit� on tullut vaan sellainen tapa tarjota v�lill� vett�, siit�kin kun on joskus tuomari huomauttanut ett� miksi ei ole vett� mukana. Ennen mulla ei edes ollut...

Rata itsess��n oli yll�tt�v�n helppo, varsinkin oikea puoli ja piilot. Hollantilainen tuomari oli kuulemma todennut radan ja maaston n�hdess��n ett� "onko t�st� mahdollista edes selviyty�"  Ja oli v�ltt�m�tt� halunnut kompensoida "mahdotonta" maastoa helpoilla l�yd�ill�. Jos tuo oli vaikea niin mit�h�n herra olisi tuumannut mm-karsintaradasta muutama viikko sitten 

Summa summarum: Nitro toimi eritt�in hienosti ja olin siit� kovin ylpe�. Kokeen parhaat kettispisteet saatiin, ja tottis ja maastokin oli omaan silm��n oikein kohdallaan. Tuo vesih�ss�kk� turhauttaa siksi kun sit� ei tiennyt eik� tajunnut kysy�. Sijoitus siis lopulta 5. kakkostuloksella 258 pistett�.

IPOR MM -karsinta 8.5

Posted by ronjanitro on May 9, 2010 at 9:05 AM Comments comments (0)

Tottiksessa liikej�rjestys oli meill� ry�miminen, nouto, istuminen, seisominen, maahanmeno, seuraaminen (eteennmeno, paikallamakuu). Tarkkoja osapisteit� en muista, mutta kolme ekaa meni hienosti (se siis ry�mi ja istui!!!). Seisomisessa suoritettiin ampuminen n 10 m koiran takaviistossa pys�hdyksen j�lkeen, t�ss� yhteydess� Nitro otti pari askelta. Maahanmeno jostain syyst� j�i nyt sitten se�somiseksi (vissiin ekaa kertaa vuosiin). Seuraamisessa koira oli kuutamolla taas. Prkl. Iso ty� edess�. Suoritti kaavion toki, mutta todella huolimattomasti. Eteenl�hetyksess� pys�htyi 20-30 askeleen j�lkeen, uudella k�skyll� jatkoi matkaa kyll� vauhdikkaasti. Lis�ksi pakka on aika auki monessa asiassa. L�hes kaikki sivulla maahanmenot ja maasta istumaan nousut meni kaksoisk�skyksi ja sivulletulot oli hitaita... Lopputulos kuitenkin 42 pistett� kun suurimmat mokat oli valmistelevissa / p��tt�viss� osissa liikkeit�.

Kettiksess� Nitro teki hienompaa ty�t� kuin ikin�! Tynnyrisilta ja keinu erinomaisia, tikkailla tuomari verotti pisteen kun koira pys�htyi hetkeksi kesken (minun olisi kuulemma pit�nyt nopeammin l�hte� koiran per��n). Pituushyppy oli ainoa harmitus, siin� olen yleens� k�ytt�nyt ennakkomerkki� jolla saan koiran lukitsemaan esteen katseella jotta n�kee mihin hypp��, mutta nyt jostain syyst� en saanut katsekontaktia itseeni rikki (tai kiirehdin liikaa), joten koira hypp�si k�skyst� "sokkona" eteenp�in, hyp�ten vain esteen kulman yli. Nollille meni. Sitten tunneli erinomainen. Ep�miellytt�v� alusta (jonka rakentamiseen oli n�hty vaivaa t�ll� kertaa oikeen huolella, sen ylitt�minen oli ohjaajallekin haastavaa) meni aika kivasti. Yksi piste otettiin kun koira katseli jalkoihinsa v�h�n liikaa, mutta muuten pysyi hienosti mukana ja istuminenkin tuolla onnistui. Sitten p�yd�t: ERINOMAINEN! :) Jee! Nitro teki sairaan hienosti, meni kovaa ja itsevarmasti koko kuvion (taka-vasen-oikea). Kantaminen my�s erinomainen. Lopputulos 43 pistett�.

Hakuradalla sitten ohjaaja pilasikin koko setin. Rata oli raskas ja haastava, kallioista liukasta maastoa. Nelj� maalimiest� l�ytyi kommellusten kautta, mutta viimeisell� n�yt�ll� koira pys�htyi kallion laelle omasta mielest�ni kesken matkan. Annoin vaistomaisesti uuden "n�yt�" k�skyn ja tuomari totesi ett� se siit� sitten. Vika maalimies hyl�ttiin. Itseasiassa koira oli omasta mielest��n perill�, mm oli tuon jyrk�n kallion alla. En vain tuota heti n�hnyt itse. Perkele...
Kaikenlaista korjattavaa hakuradalla ilmeni kyll� muutenkin. Ekalla l�yd�ll� koira ei ollut mennyt perille asti pistolla vaan oli ilmaisesti ottanut rullan kallion p��ll� (mm oli selv�sti n�kyviss� kallion alla). N�yt�lle vei perille asti kuitenkin. Sitten j�lleen keskilinjan omatoiminen ylitys hajun per�ss�. Pitki� pistoilla poissaoloja ilman ett� luoksetulokutsukaan auttaa. Suorat pistot v�lill� ihan hukassa, samoin syvyys ja motivaatiokin. Ja sitten tuo vika n�ytt� tietysti. Vaikka itse sen mokasin, t�t� ei olisi tapahtunut jos koira olisi vienyt n�yt�lle perille asti. Joopa joo. Paljon korjattavaa taasen. Ja selv�sti ollaan treenattu liian helpoissa maastoissa kun tuo tuntui molemmista tuskaisen vaikelta. Maastopisteiss� siis ilman tulosta kun yksi mm nollattiin.


Rss_feed