Koiranelämää...


Koirakipinä on syttynyt jo pienenä tyttönä. Huhu kertoo että ensimmäinen suusta pulpahtanut lause olikin "hauva haukkuu"  Koti-kotona asuessa tuli kuskattua ulos naapuruston koiria, ja alustavaa kosketusta koirien koulutukseen tuli kummitädin labradorinnoutaja-harrastuksen myötä. Isän allergian takia oman koiran hankintaa piti kuitenkin odottaa täysi-ikäisyyteen ja omaan kotiin pääsemiseen asti. Tällöin tulikin kiire saada oma koira, ja taloon tuli vuonna 1998 ilman sen suurempaa harkintaa Ronja. Tiesin aina olevani kiinnostunut palveluskoiraharrastuksesta, mutta järjen ääni astui kuvaan, ja ajattelin ensin harjoitella helpommalla koiralla.

"Oikean" palveluskoiran hankinta kummitteli kuitenkin kokoajan mielessä, ja Ronjan kaveriksi tulikin vuonna 2001 suursnautserinarttu Lara. Laran kanssa aloitettiin hakuharrastus, mutta oman elämäntilanteen mullistuksen vuoksi minun piti luopua Larasta sen ollessa kaksivuotias. Palo koulutuskentälle kuitenkin kyti jatkuvasti, ja kun elämä jälleen vakiintui ja muuttui suosiolliseksi koiraharrastukselle, tuli pitkän harkinnan jälkeen Nitron aika astua kuvaan. Ennen Nitron valintaa pyörittelin paljon erilaisia rotuvaihtoehtoja, mutta saksanpaimenkoira vei voiton monipuolisuudellaan. Vajaa puoli vuotta tuli juostua tutustumassa kasvattajiin ja emä- ja isäehdokkaisiin, kunnes sopiva yhdistelmä löytyi. Tasaisesta sisarusparvesta Nitro hurmasi toisaalta sinnikkyydellään, nenän käytöllään ja toisaalta kyvyllään tuumata ennen kuin toimii. Lisäksi Nitrolla oli tapana pienestä asti tuijotella silmiin ja kallistella päätään puhuttaessa, tämä tapa on säilynyt aikuisiälläkin.

  

Karman oli aika astua remmiin mukaan kun Ronjasta oli aika jättänyt ja Nitron ura oli sellaisessa vaiheessa että toiselle treenattavalle löytyi sopivasti aikaa ja resursseja. Etsin tarkoituksella aikuista koiraa, penturalli ei kerrostalossa enää houkutellut ja muutenkin on aina ollut haaveena kokeilla minkälaista on treenata ja luoda suhdetta jo aikuiseen koiraan. Karma pompsahti silmään kotia vailla olevana kasvattajan nettisivuilta jo kauan ennen kuin koiran otto oli ajankohtaista. Koirassa oli jotain joka kiehtoi kovasti, mutta haikein mielin hylkäsin ajatuksen tuolloin. Sitten kun aikaa kului, Ronja lopetettiin ja koiran paikka aukeni, huomasin yllätyksekseni tuon koiran olevan edelleen kotia vailla. Pakkohan sitä oli sitten katsomaan mennä, vaikka olikin vanhempi kuin mitä olin kaavaillut, ja tutustumisen jälkeen Karma muutti meille pitkähköksi venähtäneen kasvattajan pentulaatikossa kasvamisen jälkeen kolmevuotiaana tammikuussa 2011.